maanantai 16. marraskuuta 2015

Surullinen päivä

Maailmassa on menossa jos jonkinlaista konfliktia, mutta kun tämä tapahtuu keskellä rauhanomaista maata, se tuntuu järkyttävän meitä enemmän. Sille ei tunnu olevan oikeutusta, ei mitään selitystäkään. Siellä ei hyökätä "vihollista" vastaan vaan halutaan nimenomaan terrorisoida, pelottaa ja ahdistaa ihmisiä. Näin juuri kävi viikonloppuna Pariisissa.

Uutisten lukeminen sai minut sekä surulliseksi että vihaiseksi. Kaikki ne ihmiset, jotka eivät ole millään lailla uhanneet näitä hyökkääjiä. Tässä ei ole kyse mistä tahansa "sodankäynnistä", vaan ennemminkin viestin lähettämisestä. Heillä on sanoma, jonka he haluavat saada kaikkien mieliin. Uutisvälineet kaivavat heistä kaiken mahdollisen mitä vain suinkin voivat ja levittävät sitä eteenpäin. Heidän sanomansa ja ajatuksensa leviävät tässä vanavedessä. Heidän sanomansa uhkaa tukahduttaa meidän muiden äänen. Meidän, jotka emme halua tätä sanomaamme lähettää aseen piipun kautta.

En edes löydä sanoja kuvaillakseni sitä mitä tunnen tätä ajatellessani. Se on niin suuri vääryys mitä Pariisissa tapahtui. Onkin lohdullista nähdä, että voimme yhdessä asettua tätä vääryyttää vastaan. Toinen vaihtoehtoinen skenaario sitten onkin, että tämä johtaa kaikkien muslimien syyttämiseen näistä tapahtumista.

Islamin oppineet puhuvat voimakkaasti terrorismia vastaan, mutta tämä ääni ei yleensä pääse kovin voimakkaasti esille. Nämä Pariisin iskujen tekijät saavat enemmän palstatilaa. Kuinka moni esimerkiksi tietää Saudi Arabian suurmufti Shaykh Abdul Aziz al-Shaykhin nimittäneen ISISiä islamin viholliseksi nro 1? Saudi Arabian lisäksi myös Egyptissä toimiva al-Azharin yliopisto on tuominnut nämä teot islamin vastaisina. Saudi Arabian oppineiden neuvosto taas sanoi, että "terrorismi on islamin opetuksien ja sen koko maailmalle tuoman armon käsitteen vastaista." Itse olen jo sivunnut tätä aihetta aiemmin blogissani, "Miten se nyt oikein on, pitääkö muslimin taistella jokaista "vääräuskoista" vastaantulijaa vastaan."ja "Siviilien kimppuun hyökkääminen".

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Tätä ilmiötä vastaan pitää nousta yhdessä. Ja tämän on myös lähdettävä voimakkaasti muslimiyhteisön itsensä sisältä. Tämä lähtee jo siitä, että vanhemmat pitävät huolta lapsistaan, ovat kiinnostuneita heidän menoistaan ja teoistaan. Shaykh Abdul Aziz al-Shaykh on myös kehottanut vanhempia tähän:

"Vanhemmilla on oma tärkeä roolinsa lastensa kasvatuksessa. Perhe on ensimmäinen kontakti maailmaan lapsille, ja siellä he saavat hoivaa, opetusta ja johdatusta."

Uskalletaan myös puhua toisillemme ja tutustua toisiimme. Ei olla vieraita, ettei tarvitse pelätä toista tai kenties ajatella hänen olevan jotain muuta kuin hän todella on.

torstai 15. lokakuuta 2015

Muslimi, sosiaalituilla eläminen ja pimeät työt...

Viime aikoina ovat Suomeen tulleet pakolaiset kiehuttaneet tunteita kritisoimalla heille annettuja ruokia ja tukia (ja muualtakin on kantautunut vastaavanlaista puhetta). Olen jo hetken tämän tekstin kirjoittamista pohtinut, sillä tämä ei yksinomaan liity vain näihin pakolaisiin ja heidän asenteisiinsa, vaan olen törmännyt myös tähän ikävään asenteeseen myös muissa yhteyksissä. Heti alkuun täytyy sanoa, että tarkoituksenani ei ole yleistää tätä asiaa koskemaan vain pakolaisia saati muslimeja ryhmänä. Mutta nimenomaan siksi tartun tähän aiheeseen, että tätä esiintyy muslimien keskuudessa.

Makuasioista ei voi kiistellä, sillä meistä jokaisella on oma makunsa ruokien suhteen. Mutta jos tulee johonkin hakemaan turvaa, niin millä järjellä ja oikeudella voi edes arvostella saamaansa ilmaista ruokaa (kun kyse on vain siitä, että se ei vastaa omien makunystyröiden vaatimuksia - allergiat ja eettiset seikat ovat sitten oma juttunsa)? Sen lisäksi muslimille ei olisi soveliasta edes arvostella ruokaa, sillä Profeetta Muhammad ei ikinä kritisoinut hänelle tarjottua ruokaa. Jos hän halusi syödä, hän söi; ja jos hän ei pitänyt jostakin, hän jätti sen syömättä (Al-Bukhaarin ja Muslimin kokoelmista). Sen lisäksi hän ja hänen perheensä saattoivat elää lähes yksinomaan kahdella "mustalla" asialla parikin kuukautta, koska muuta ei ollut saatavilla. Aaishah on kertonut: "Näimme kolme kuunsirppiä kahden kuukauden aikana, eikä Allaahin Lähettilään talossa sytytetty tulta (ts. ruoanlaittoa varten)." Häneltä kysyttiin: "Millä pysyitte hengissä?" Aaishah vastasi: "Kahdella mustalla asialla, ts. taateleilla ja vedellä, mutta Allaahin Lähettilään naapureilla oli kameleita, ja he antoivat Profeetalle niiden maitoa, ja hän antoi sitä meille juotavaksi." Aika karua, sanoisin. Taateleita, vettä ja kamelinmaitoa. Eikä siinä silti alettu kritisoimaan naapuria, että annapa jotain parempaa.

Mutta tuon ruokaprotestin syyhän taisi sitten lopulta olla joku aivan muu kuin ruoka itsessään. Rahastahan se olikin kiinni. Kun ei sitä saakaan tarpeeksi. Ilmainen majoitus, ruoka ja sen päälle vielä annetaan rahaa. Mutta  kun toinen saa enemmän, minäkin haluan. Tämä onkin se aihe, joka tuntuu olevan jokseenkin epäselvä. Jotkut ihmiset saattavat pitää sosiaalituilla elämistä jotenkin tavoiteltavana, sillä mikä olisikaan heidän mielestään parempaa kuin saada rahaa tekemättä mitään? Sitähän voisi sitten keskittyä kaikkeen siihen mistä todella pitää ja nauttii. Tässä muslimin kohdalla tulee kuitenkin eteen kaksi ongelmaa. Jos lähdetään ihan siitä liikkeelle, että miten tämä yhteiskunta oikein pyörii. Mistä ne tuet ja avustukset oikein tulevat? Eivät ne taivaalta tipahda niitä haluavien syliin. Jos kaikki alkaisivat elämään tuilla, ei niitä enää lopulta olisi. Ne kuitenkin kustannetaan verovaroin, tulonsiirtoina. Raha kiertää yhteiskunnassa eri kanavia pitkin, ja osa tästä rahasta ohjataan heille, joilla menee heikommin. Islamistakin löytyy oma sosiaalisen tuen järjestelmänsä, esimerkiksi zakatin (ns. almuveron) muodossa. Islamilaisella valtiolla on bayt al-maal, joka hallinnoi valtion rahoja. Sen kautta annetaan rahaa/tukea sitä tarvitseville. Lisäksi jos lukee islamin alkuvaiheiden historiaa, voi nähdä miten esimerkiksi toinen kalifi 'Umar ibn al-Khattaab rakensi islamilaisen valtion sosiaalisen tuen järjestelmää. Mutta jostain se raha siis aina tulee, se ei kasva puussa. Nämä järjestelmät vaativat toimiakseen sen, että ihmiset pääasialliset ansaitsevat itse elantonsa eivätkä pyri elämään tukien varassa.

Tästä pääsemmekin siihen erityisesti muslimeja koskevaan osuuteen. Muslimin tulisi aina pyrkiä itse ansaitsemaan laillisesti elantonsa. Profeetta Muhammad on sanonut: "On parempi ottaa köysi ja kantaa sen avulla puita selässään ja myydä ne. Allaah suojaa hänen kasvonsa sen vuoksi, koska hän teki niin eikä pyytänyt ihmisiltä, jotka antavat tai eivät anna." Profeetta Muhammad on myös sanonut: "Ylempi käsi on parempi kuin alempi käsi. Ylempi käsi antaa ja alempi käsi on kerjääjän." (al-Bukhaari) Suomessakin vieraillut tri Bilal Philips painotti tätä seikkaa neuvoissaan Suomessa asuville muslimeille: "Kouluttautukaa ja menkää töihin."

Elannon tulisi olla myös laillisesti hankittu. Työn täytyy siis olla islamin mukaan hyväksyttävää eikä pimeänä tehtyä. Kuinka moni pimeän työn tekijä ottaakaan vastaan erinäisiä avustuksia? Ne avustukset kuitenkin tulevat varoista, joita pimeä työ ei kartuta. Sen lisäksi Suomessa hyvin monet asiat kustannetaan verovaroin, joten niiden käyttäminen vaatii osallistumista niiden kustannuksiin (vaikka emme niistä suoraa laskua saakaan). Pimeän työn tekeminen ja tukien nostaminen samanaikaisesti sotii täysin islamin oikeuskäsitystä vastaan. Muslimin tulisi aina täyttää velvoitteensa ja noudattaa lakeja. Jumala sanoo Koraanissa:

"Uskovaiset, täyttäkää sopimuksenne. " (Koraani 5:1)
 Muslimin ei ole sallittua huijata tai harhauttaa. Profeetta Muhammad on kuvannut tekopyhiä seuraavin sanoin: "Kun hän tekee sopimuksen, hän rikkoo sen." (Al-Bukhaari ja Muslim) Yksi Profeetta Muhammadin neuvoista seuralaisilleen oli: "Älkää olko petollisia." (Muslim) Onkin aivan käsittämätön ajatus, että muslimi hyväksyy pimeän työn.

Al-Sarkhasi on sanonut: "Muslimin, joka elää heidän kanssaan rauhassa, ei ole sallittua pettää heitä, koska pettäminen on kiellettyä. Profeetta Muhammad on sanonut: 'Jokaisella pettäjällä on selässään Ylösnousemuksen päivänä merkki, joka paljastaa hänen petoksensa.'"

Shaykh Muhammad ibn Saalih al-Uthaymeenilta kysyttiin, saisiko tulonsa ilmoittaa väärin, jotta saisi ylimääräisiä etuuksia ja välttäisiä veroja. Hän vastasi:

"Tämä ei ole sallittua, sillä henkilö on tehnyt sopimuksen, ja jos on sopimus, niin ei ole sallittua toimia sitä vastaan tai harhauttaa järjestelmää."
Toki uuteen maahan muuttaessa alussa tarvitsee tukea. Muslimien historiasta löytyy tästä oiva esimerkki, kun muslimit muuttivat Mekasta Medinaan pakoon vainoa. Medinan asukkaat ottivat "pakolaiset" vastaan ja jakoivat heidän kanssaan sen mitä heille oli. Mutta sosiaalitukien varaan ei tulisi jäädä. Ne ovat tilapäinen tuki, jotta pääsee omille jaloilleen.

Taloustieteeseen ja yleisesti raha-asioihin liittyvät islamin lait eivät ole kovin hyvin tunnettuja. Yksi mielenkiintoinen aihe onkin korko. Se on toisen postauksen aihe, mutta olen huomannut, että tämän suhteen muslimien itsensä keskuudessa on paljon tietämättömyyttä kuinka vakava asia oikeasti on kyseessä, ja toisaalta taas ei-muslimien keskuudessa tämä on melko tai täysin tuntematon aihealue. Aiheena se on myös melko relevantti tämänhetkisessä taloustilanteessa, joten palataan siihen siis tarkemmin toisessa postauksessa.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Siviilien kimppuun hyökkääminen...

Ranskassa taas sattui ja tapahtui. Marokkolaistaustainen mies ammuskeli siellä junassa. Mies itse on puolustautunut sanoen, että hän aikoi vain ryöstää ihmisiä junassa. Mutta kyllähän tuollainen asearsenaali viittaa aivan joihinkin muihin suunnitelmiin. Tästä pääsemmekin tämän postauksen aiheeseen, eli siihen, että salliiko islam tai kannustaako se hyökkäämään siviilien kimppuun? Siviileillä viittaan siis henkilöihin, jotka eivät osallistu sotatoimiin. Hyvin yksinkertainen ja selkeä vastaus on, että heitä vastaan ei tulisi hyökätä, jotka eivät hyökkää.

Jo Koraani itsessään tekee  tämän asian hyvin selväksi:

Ei Jumala kiellä teita olemasta hyviä ja oikeudenmukaisia niille, jotka eivät ole taisteleet teitä vastaan uskontonne tähden eivätkä ajaneet teitä pois kodeistanne. Jumala rakastaa oikeudenmukaisuutta. (60:8)

Seuraavat hadithit ovat ohjeita sotatilanteisiin liittyen:

Ibn 'Umar on sanonut: "Näin tapetun naisen ruumiin eräässä Profeetan taistelussa, ja hän (ts. Profeetta) kielsi naisten ja lasten tappamisen." (Sahih Bukhari ja Sahih Muslim)

Ibn Maajan kokoelmasta löytyy hadith, jossa kerrotaan Profeetta Muhammadin sanoneen: "Sano hänelle, että lapsia ja työntekijöitä ei saa tappaa."

Abu Dawuudin kokoelmasta löytyy Anas ibn Maalikin kertoma hadith, jossa Profeetta Muhammadin kerrotaan sanoneen joukoilleen ennen kuin nämä lähtivät taisteluun: "Menkää eteenpäin Jumalan nimessä. Älkää tappako vanhoja ihmisiä, pieniä lapsia tai naisia, älkääkä ylittäkö rajoja."

Abu Bakr as-Siddiiq (islamin ensimmäinen kalifi) neuvoi armeijansa johtajaa: "Anna sinulle neuvon koskien kymmentä asiaa: älkää tappako naisia, lapsia tai vanhoja ihmisiä, tai kaatako hedelmäpuita..." (al-Muwatta, Kitaab al-Jihaad)

Esimerkkejä olisi muitakin, mutta näilläkin pääsee jo kärryille siitä mistä on kyse. Muslimin ei tulisi hyökätä heidän kimppuunsa, jotka eivät sodi häntä vastaan tai hyökkää häntä vastaan. Sotatilanteessakin tulisi välttää vahingoittamasta heitä, jotka eivät osallistu sotatoimiin (vaikka ovatkin ns. vastustajan puolella). Joku varmastikin alkaa saivartelemaan tässä vaiheessa, että Ranskassa asuvat muslimit saattavat kokea, että Ranska vastustaa heitä ja olisi siis hyökännyt heidän kimppuunsa. Ranskassa on tiettyjä lakeja, jotka tuntuvat koskevan erityisesti muslimeja; kuten laki, jonka seurauksena tytöt/naiset eivät voi käyttää hijaabia kouluissa. Mutta tämä ei ole sotilaallinen toimenpide. Toisekseen, jos lähdetään tällaisten poliittisten päätösten takia hyökkäämään siviilikohteisiin, mennään toisen kerran metsään. Esimerkiksi hyökkäämällä junaan todellakin on tarkoitus vahingoittaa ja tappaa kaikki vastaantulevat; miehiä, naisia, lapsia, työntekijöitä, vanhoja ihmisiä... täten mennen siis Koraanin ja hadithien neuvoja vastaan.

Tietyt jakeet voivat vaikuttaa sille, että muslimin tulisi hyökätä kaikkia ei-muslimeja vastaan. Mutta Koraania ja haditheja ei voi  lukea sillä asenteella, että poimii rusinat pullasta... tai pullanmurut pöydältä. Koraania ja haditheja täytyy tutkia kokonaisuutena ja huomioida eri määräykset ja ohjeet.

Voisin vielä mainita tässä erään islamin oppineen vastauksen koskien lentokonekaappauksia ja kidnappauksia. Ibn Baaz on sanonut:

"Jolla on vähänkin tervettä järkeä, ymmärtää lentokonekaappausten ja lasten kidnappaamisen ja vastaavien tekojen olevan äärimmäisen vakavia rikoksia, kaikkialla maailmassa. Niiden pahat vaikutukset ovat laajat, ja samoin ne aiheuttavat paljon haittaa ja vahinkoa viattomille; Jumala yksin voi käsittää kaiken sen. 
 .....
Näiden rikosten vaikutuksesta ei ole epäilystäkään. Joten hallitusten ja vastuussa olevien oppineiden ja muiden on otettava nämä asiat vakavasti ja tehtävä kaikkensa lopettaakseen tämä pahuus."

Myös Ibn Jibreen on antanut vastauksen koskien samaa asiaa:

"Ei ole epäilystäkään etteikö kaappaaminen olisi virhe, vääryys ja tietämättömyyttä. Sen lisäksi se on lainvastaista, joka aiheuttaa kauhua matkustajille, ja se on matkustajien uhkaamista sellaisella mitä heillä (kaappaajilla) ei ole oikeutta tehdä." 

perjantai 21. elokuuta 2015

Sanoilla terrorismia vastaan

Tämä postaus on käännös artikkelista, joka löytyy englanninkielisenä IOU:n blogista. Artikkelin kääntämiseen olen saanut luvan kyseisen blogin ylläpidolta.

Koulutus ja opiskelu (ja tämä pitää sisällään niin uskonnolliset kuin ns. maalliset opinnot) on äärimmäisen tärkeää ihan jokaiselle.


Sanat voivat nujertaa terrorismin - tri Bilal Philipsin haastattelu

Pommitukset, sotilaalliset iskut ja ilmaiskut saattavat hillitä terrorismia jonkin verran, mutta sen nujertamiseksi kokonaan islamin oppineella ja pedagogilla tri Bilal Philipsillä on toinen lääke: koulutus.

Nuoria muslimeja ns. pyhään sotaan aivopesevistä ekstremisteistä on viime aikoina tullut kasvava huolenaihe Bahrainissa ja muissa Persianlahden alueen maissa (suom. huom: myös muualla päin maailmaa on samat ongelmat). Sosiaalista mediaa taitavasti käyttävä ISIS on jo houkutellut taistelemaan riveihinsä Irakiin ja Syyriaan 100 bahrainilaista, joista monet ovat nuoria. Viime vuonna Bahrainin ISIS-jaosto julkaisi videoviestin, jossa se kehotti kuningaskunnassa asuvia muslimeja kapinoimaan Bahrainin hallintoa vastaan ja liittymään riveihinsä Irakissa.

Kun ISISin jäseniltä oli riistetty heidän bahrainilaiset passinsa, he uhkasivat hyökätä kuningaskuntaan  "liekehtivillä aseilla". 72 entisestä bahrainilaisesta, joilta oli viety heidän kansalaisuutensa, 22 tiedettiin liittyneen ääriliikkeiden riveihin taisteluissa Syyriassa ja Irakissa.  Viime heinäkuussa julkaistun raportin mukaan noin 5500 Persianlahden maiden kansalaista taisteli ISISin joukoissa.

Tri Bilal Philips varoitti äärimmäisyyksiin menemisen vaaroista ja sanoi, että vanhempien, opettajien ja uskonnollisten oppineiden tulisi varmistaa, että nuoret saavat kunnollista uskonnon opetusta.  Hän selitti, että ekstremistit käyttävät nokkelaa propagandaa houkutellakseen nuorisoa. "Ilman kunnollista tietoa islamista muslimit päätyvät tekemään asioita, jotka ovat vastoin islamin opetuksia."

Tri Philips sanoi koskien uskonnollisia ääriliikkeitä, jotka väittävät 'taistelevansa Jumalan nimessä': "Älä hämäänny siitä, mitä he väittävät olevansa." Lainaten profeetta Muhammadin sanoja tri Philips sanoi:

"Jos vertaat rukouksiasi heidän rukouksiinsa, ja paastoasi heidän paastoonsa, väheksyt omia rukouksiasi ja paastoasi verrattuna heidän rukouksiinsa ja paastoonsa. Mutta silti he poistuvat uskonnosta samoin kuin nuoli lävistää saaliin ruumiin."

Tri Philips selitti tätä lainausta sanoen: "Tämä lainaus koskee ekstremistejä, jotka tunnetaan myös nimellä 'Khawarij'. He vaikuttavat olevan omistautuneempia kuin muut muslimit sillä he ovat erittäin lujia palvonnassaan. He näyttävät paastoavan, rukoilevan ja resitoivan Koraania jatkuvasti, mutta samaan aikaan he teurastavat viattomia ihmisiä."

Hän sanoi heidän ottavan Koraanin jakeita irti asiayhteyksistään puolustellakseen tekojaan. Samalla tavoin kuin islamfoobikot vetävät jakeita irti asiayhteyksistään värittääkseen kielteisen kuvan islamista, ekstremistit käyttävät näitä jakeita ajaakseen asiaansa.

Tri Philips neuvoi nuoria muslimeja sanoen, että tiedon hankkimisen tulisi olla erityisen tärkeää. "Ainoa tapa voittaa tämä muslimien radikalisoitumisongelma on opettaa muslimiyhteisölle islamia. Islam ei ole sitä, että suudellaan Koraania ja pidetään sitä hyllyllä. Se on tiedon hankkimista lukemalla, ymmärtämällä ja pohtimalla", hän jatkoi.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Mikä islamissa pelottaa?

Minä toivoisin vastauksia ja ajatuksia tänne blogiin eksyviltä siitä mikä islamissa oikein pelottaa. Olen niin monissa uutisten kommenttiosioissa lukenut sitä samaa viestiä uudelleen ja uudelleen, että kaikki ongelmat tuntuvat johtuvan vain muslimeista. Ja ratkaisuksi ehdotetaan lähes poikkeuksetta sitä, että Suomeen ei pitäisi ottaa vastaan ihmisiä muslimimaista.

Muslimiyhteisöllä on omat ongelmansa. Minulla on aivan erilainen näkemys siitä, mistä nämä ongelmat johtuvat. Niiden ratkaiseminen on todella pitkäaikainen projekti, sillä se vaatii asennemuutoksia monien asioiden suhteen. Itse olen sitä mieltä, että monet ongelmat kumpuavat siitä, että muslimit eivät tunne omaa uskontoaan. Kyllä, sanoin sen. Tietämättömyyttä islamin suhteen on niin ei-muslimeilla että muslimeilla itsellään. Ratkaisu on koulutus ja opiskelu - sekä uskonnon suhteen että ns. maallisten opintojen suhteen. Voin jo kuulla soraääniä siitä kuinka islamia ei pitäisi opettaa ja kuinka se itsessään olisi ongelmien ydin.

Koraanin itsensä ensimmäiset ilmoitetut jakeet olivat:

Lue! (Koraani 96:1)
Tämän lisäksi profeetta Muhammad on sanonut:

Tiedon etsiminen on pakollista jokaiselle muslimille. (Ibn Maajah, al-Albaani on luokitellut tämän hadithin luotettavaksi)
Valitettavasti vaan nykypäivänä tuntuu tuo lukeminen ja opiskelu olevan vähemmän suosittua muslimien parissa. Jos perehtyy islamin historiaan niin aina ei ole ollut näin. Keskiajalla arabiankielisessä maailmassa tieteiden opiskelu kukoisti. Esimerkiksi Abbasid-kalifi Harun ar-Rashid perusti Bagdadiin "Viisauden talon" ja eri alojen oppineet kokoontuivat sinne. Tuo oli islamin "kulta-aikaa" opiskelun suhteen ja muslimimaailma antoi paljon tieteelle sinä aikana. Mitä olisikaan matemaatikka ilman al-Khwarizmia. Ja mitä mahdetaan pitää maailman vanhimpana yliopistona (josta on saanut tutkinnon)? Vastaus on al-Karaouinen yliopisto Marokossa. Ja mitä olisi lääketiede ilman islamilaista maailmaa? Kuinka monesta muslimien lääketieteen saavutuksista olet tietoinen? Myös Andalusiassa, eli islamilaisessa Espanjassa, arvostettiin opiskelua, ja keskiajalla siellä oli "70 kirjastoa, joista suurimmassa oli yli 40 000 teosta; kahdessa ei-islamilaisen maailman suurimmassa kirjastossa oli tuohon aikaan vain noin 2 000 teosta". Kyllä ollaan tultu kauas näistä ajoista!

Islamiin kuuluu vahvasti opiskelu, mutta monista syistä tämä "kulttuuri" on hävinnyt. Mielestäni tämä on asia, jonka pariin muslimeja tulisi kannustaa. Islam kannustaa vahvasti opiskeluun, ja tuolloin keskiajalla se todella näkyi ja tuntui käytännössä.

Mutta jos palaamme takaisin otsikon kysymykseen. Mikä islamissa pelottaa? Jos rajaamme tämän kysymyksen koskemaan vain Suomea, niin minkälaiset asiat ihmisiä pelottavat? Itsestäni usein tuntuu, että osa peloista mihin itse olen törmännyt, ovat täysin turhia tai jopa perättömiä. Jos vaikka mietitään lasten koulunkäyntiä. Usein olen kuullut/lukenut kuinka muslimien takia pitäisi luopua perinteistä (kuten Suvivirrestä tai joulujuhlista) tai kuinka islamin opetus kouluissa on ongelmallista (kun muslimit eivät aina hyväksy ei-muslimia lastensa uskonnon opettajaksi). Itse en näe esimerkiksi noissa asioissa mitään ongelmia - tai mitään mikä ei olisi ratkaistavissa niin, että kaikki voisivat olla tyytyväisiä. Muslimeilla ei pitäisi olla mitään tarvetta vaatia kouluja muuttamaan juhliaan. Jos siellä on jotakin mihin ei halua osallistua, helpointa on sopia vaikka poissaolosta. Mitä tulee uskonnon opetukseen, niin siihenkin on erilaisia ratkaisuja. Itse olen sen verran "tiukkapipo", että en haluaisi uskonnon opettajaksi henkilöä, joka ei itse usko opettamaansa asiaan. Mielestäni hyvä vaihtoehto on elämänkatsomustieto, jos oman uskonnon opetus ei miellytä syystä tai toisesta.

Hankalaksi noihin kouluun liittyvät asiat tekee mahdollinen vanhempien puutteellinen kielitaito. Helppohan se on minun täällä huudella, kun suomi on äidinkieleni ja tarpeen vaatiessa kommunikointi koulun kanssa tämän suhteen ongelmatonta. Puutteellinen kielitaito vaikeuttaa niin monia asioita ja aiheuttaa (turhia) väärinkäsityksiä.

Pelkoja aiheuttaa myös ajatukset siitä, että muslimit ovat automaattisesti vaatimassa sitä, että yhteiskunta toimisi heidän moraalisääntöjensä mukaisesti. Homoseksuaalisuus, aviorikos, rangaistukset varkauksista. Nuo ovat islamissakin moniulotteisia aiheita, ja pelkoina niistä nousee esille vain se rangaistuspuoli. Muslimioppineita ei haluta päästää luennoimaan, koska heidän kai pelotaan kehottavan puuttumaan näihin asioihin ei-islamilaisissa yhteiskunnissa. Esimerkiksi Suomessa vieraillutta Bilal Philipsiä syytettiin tällaisesta, ja hän vastasi sanomalla:

Kerroin luennolla, että tällainen asia on islamin rikoslaissa, sharia-laissa. Ja niissä maissa, joissa tätä lakia noudatetaan. Mutta ei se ole asia, jota pitäisi soveltaa Suomessa, Saksassa tai Isossa-Britannissa. Asia käsiteltiin oikeudessa ja voin taas mennä Saksaan, Philips puolustautuu.
Nämä ovat asioita, joista pitäisi puhua, että ihmiset käsittäisivät sen, että ne ovat tiettyjen maiden lakeja, ei yleismaailmallisia lakeja. Ja varmasti on hyödyllistä myös puhua tästä samasta aiheesta ihan muslimiyhteisöissä itsessäänkin, ja siitä, kuinka oikeutta ei tule ottaa omiin käsiinsä.

Uutisissa olleet raiskaustapaukset kuohuttavat myös. Tekijöinä ollut muslimitaustaisia miehiä. Sanon ihan tarkoituksella "muslimitaustaisia", koska uskonnon ymmärrys on näistä teoista kaukana. Raiskaus on islamissa hyvin vakava rikos, josta shari'a-laki määrää joko kivitys- tai raippatuomion tekijälle ja sen lisäksi tekijän tulee maksaa korvauksia uhrille. Raiskattu ei siis shari'a-lain mukaan saa rangaistusta.

Loppuun sopii aiemmin lainatun Bilal Philipsin sanat:

Jos ihmiset eivät tunne uskontoaan, he ovat alttiita ääriaineksille.

Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä.


perjantai 31. heinäkuuta 2015

Miksi muslimin ei pitäisi juoda alkoholia

Kirjoitin otsikon tarkoituksella muodossa "miksi ei pitäisi", koska siinä missä kaikki muutkin, muslimit ovat ihan samanlaisia ihmisiä virheineen ja heikkouksineen. Jotkut muslimit juovat alkoholia vaikka se ei ole islamin mukaan sallittua.

Alkoholi on kuitenkin yksi niitä asioita, joka on selvästi kielletty islamissa. Tähän samaan voisi oikeastaan niputtaa kaikki päihdyttävät aineet.

Khamr - mitä se tarkoittaa?

Jotkut ihmiset väittävät, että muslimille olisi kiellettyä vain viinin nauttiminen, koska sana "khamr" käännetään virheellisesti viiniksi. Jos ymmärtää tämän sanan merkityksen, niin silloin ymmärtää sen, että sana viittaa kaikkiin aineisiin, jotka päihdyttävät.


Tämä selitys menee todella kielitieteelliseksi, mutta koitan tehdä sen mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi :). Sana khamr on kolmikirjaiminen sana arabiaksi ja se on johdettu sanajuuresta kh -  m - r, ja tämä itsessään viittaa "peittämiseen". Esimerkiksi seuraavassa hadithissa sitä on käytetty verbinä:

"Peittäkää (khammaru) astianne ja kiristää naru pussienne ympärille, ja sulkekaa ovet ja pitäkää lapsenne sisällä iltaisin, sillä jinnit [henkiolentoja, palataan tähän tarkemmin jossain vaiheessa] kulkevat silloin." [Bukhaari]
Muslimien toinen kalifi, Umar ibn al-Khattaab on sanonut:

"Al-Khamr maa khaamar al-'aql - eli suomeksi: Khamr on jotain, joka peittää mielen (tai sekoittaa/peittää älykkyyden) (Bukhaari, Muslim ja muut)
Naisen pään peittävää vaatetta voidaan kutsua sanalla khimar, joka on myös johdettu tästä samaisesta sanajuuresta.

Eli sana khamr viittaa johonkin, joka sotkee mielen, peittää järjen - toisin sanoen: päihdyttää. Profeetta Muhammad on myös varoittanut siitä, että näillä sanoilla aletaan leikkimään:

"Jotkut minun kansastani tekevät alkoholista sallittua kutsumalla sitä eri nimillä." (Ahmad ja an-Nisaa'i)

Mielenkiintoinen juttu vielä tähän liittyen on se, että sana "alkoholi" itse asiassa tulee arabian kielestä. Se on peruja sanasta "kuhul" tai "kuhl", joka on antimoni-jauhetta (antimoni on alkuaine :) ), ja sitä on käytetty lääkkeenä tai meikkinä. Sitä valmistettiin tislaamalla ja käymismenetelmällä, ja nämä menetelmät eurooppalaisille esitteli Andalusiassa (islamilainen Espanja) eläneet muslimit. Tätä samaista menetelmää käytettiin sitten alkoholin valmistukseen.

Alkoholin haitalliset vaikutukset

Haluaisin lyhyesti mainita alkoholin vaikutuksista, vaikka uskonkin blogin lukijoiden olevan sen verran valveutuneita, että ovat jo näistä jossakin kuulleet :). Luvut ovat vaan aina niin pysäyttäviä, että niitä kannattaa katsoa uudelleen.

Amerikkalaisen CDC:n mukaan alkoholi aiheuttaa yhden kymmenestä kuolemasta työikäisten (20-64 v) keskuudessa. Kuolemat aiheutuvat rintasyövästä, maksasyövästä ja sydänsairauksista sekä muista terveysongelmista. Liiallinen alkoholinkäyttö johtaa myös väkivaltaan, alkoholimyrkytykseen ja auto-onnettomuuksiin. Myös Maailman terveysjärjestö WHO tietää kertoa, että alkoholin käytöstä aiheutuu 3,3 miljoonaa kuolemaa vuosittain. Saman lähteen mukaan alkoholi on osallisena yli 200 sairauteen ja ongelmaan. Mielenkiintoista on myös, että 20-39 -vuotiaiden osalta 25% kuolemista liittyy alkoholiin. Erityisesti sikiölle äidin raskauden aikainen alkoholin käyttö on ongelmallista. Verneri-sivustolta lainattua:

Alkoholi läpäisee istukan ja siirtyy napanuoran kautta sikiöön. Alkoholi on sikiölle voimakas myrkky, sillä sikiön elimistö ei pysty käsittelemään alkoholia samalla tavalla kuin aikuisen. Kun äiti juo, juo myös sikiö. Alkoholi voi vaurioittaa sikiötä raskauden jokaisessa vaiheessa.


Alkoholin (ja muiden päihdyttävien aineiden) kielto islamissa

Profeetta Muhammad on sanonut: "Älkää vahingoittako itseänne älkääkä muita." (Ahmad, ad-Daraqutni ja Ibn Maajah)

Erityisesti nykypäivänä meillä on tiedossamme haitat, joita alkoholi aiheuttaa. Alkoholi aiheuttaa ongelmia niin itsellemme kuin muille välillisesti. Muslimilla on myös muita syitä kieltäytyä alkoholista. Se on ihan suorin sanoin kielletty Koraanissa. Tämä kielto ilmoitettiin kolmessa eri osassa. Osa muslimeista ajattelee, että kielto astui voimaan pikkuhiljaa ja asteittain, ja että tässä olisi kyseessä jakeiden kumoutuminen. Oma hadith-opettajani opetti, että asia ei olisikaan näin. Kielto on ollut koko ajan voimassa, alusta asti, mutta sitä ei ole heti ilmaistu niin vahvoin sanoin vaan kieltoa on vahvistettu jokaisen jakeen myötä.

Sinulta kysytään viinistä ja maisir-pelistä. Sano: Ne ovat suuri synti, vaikka niistä voi olla ihmiselle hyötyäkin, mutta niiden aiheuttama synti on niiden hyötyä suurempi. (Koraani 2: 219)
Tässä jakeessa oikeastaan tiivistyy islamin ajatus alkoholin suhteen. Sillä on hyötyjä, mutta siitä aiheutuvat haitat ovat suuremmat kuin sillä saavutetut hyödyt. (huom. Hämeen-Anttila käyttää käännöksessään sanaa "viini", joka ei ole paras mahdollinen käännös sanalle khamr... olen sen kuitenkin tähän jättänyt, koska olen lainannut hänen käännöstään)

Uskovaiset, älkää tulko juopuneina rukoukseen, vaan vasta sitten kun tiedätte, mitä sanotte... (Koraani 4: 43)
Tämän jakeen perusteella jotkut muslimit virheellisesti ajattelevat, että alkoholia voisi juoda kunhan rukoilee selvinpäin. Jos näin ajattelee, ei ole ymmärtänyt kolmatta alkoholia koskevaa kieltoa:

Uskovaiset! Viini, maisir-peli, uhrikivet ja arpanuolet ovat inhotus ja Saatanan työtä. Välttäkää siis niitä, jotta menestyisitte. Saatana haluaa kylvää teidän keskellenne vihaa ja epäsopua viinillä ja maisir-pelillä ja estää teitä muistamasta Jumalaa ja rukoilemasta. (Koraani 5: 90-91)
Oikeastaan jos näitä jakeita miettii yhdessä niin yksikään niistä ei kumoa toista vaan ne täydentävät toisiaan. Humala estää rukoilemasta. Jos siis joisi itsensä humalaan, rukousajat menisivät ohi, ja se itsessään olisi ongelmallista. Lopputuloksena siis se, että alkoholi estää harjoittamasta uskontoa. Ja loppupeleissä se siis kumoaa koko muslimin elämäntarkoituksen. Nyt päästiinkin jo isompiin asioihin. Niin, mikä onkaan elämämme tarkoitus? Muslimille vastauksen tulisi olla selkeä:

Olen luonut jinnit ja ihmiset, jotta he palvoisivat Minua. (Koraani 51: 56)
Alkoholi siis käytännössä kumoaa sen mihin muslimi uskoo. Tätä vahvistaa vielä seuraavat Profeetan sanat:

Profeetta on sanonut: "Henkilö ei ole uskova tehdessään aviorikoksen, ja joka juo alkoholia ei ole uskova sitä juodessaan eikä yksikään varas ole uskova sillä hetkellä kun hän varastaa..." (Bukhaari ja Muslim)

Tämä siis tarkoittaa sitä, että henkilön usko ei sillä hetkellä ole täydellinen, hän ikäänkuin poistuu uskosta tekonsa aikana, palaten sitten takaisin kun tuo teko loppuu.

Alkoholin hyödyt?

Alkoholin hyödyt mahdollisesti liittyvät johonkin muuhun kuin alkoholiin itseensä. Ilta-Sanomissa (joka itsessään ei ole lähteistä paras :) ) kerrottiin tutkimuksesta, joka on julkaistu British Medical Journalissa. Sen mukaan:

Alkoholin juomisella on vain vähän, jos minkäänlaisia terveyshyötyjä, vaikka joisi kohtuudella, sanoo Sheffieldin yliopiston sydänsairauksien asiantuntija, tohtori Tim Chico.
Osa tutkimuksista näyttää myös osoittavan, että nämä alkoholiin liitetyt hyödyt ovatkin rypälemehun ansiota. Tämä johtuu siitä, että rypäleissä on paljon antioksidantteja. Toisen tutkimuksen mukaan parasta olisi syödä kokonaiset rypäleet, jolloin antioksidanttien lisäksi saisi hyödyn myös kuidusta. Ilmeisesti myös nuo antioksidantit ovat ilmeisesti tehokkaampia ilman alkoholia.

Näin omasta näkökulmastani sanoisin, että hyödyt eivät siis ole edes täysin selkeät, mutta haittojen on sen sijaan osoitettu olevan täysin totta.

Yhteenvetona

Tämä teksti varmaankin meni hieman ohi aiheen sen suhteen, että tätä jotenkin tehtäisiin islamin varjolla. Mutta ehkä tämäkin auttaa ymmärtämään muslimin näkökulmaa tähän asiaan, ja miksi osa meistä suhtautuu tähän niin tarkasti ettei halua missään muodossaan alkoholia nauttia, ei edes simaa. Olen aiheuttanut ihmetystä kieltäytymällä simasta, kun "eihän siinä ole alkoholia" tai "siinä on alkoholia niin vähän". En toki ole yksin tämän asian kanssa, muutkin kuin muslimit saavat osakseen hämmästelyä alkoholista kieltäytyessään.

Lyhyesti voisi siis sanoa, että muslimina en koske alkoholiin, koska se on islamissa selkeästi kielletty. Toiseksi tätä kieltoa tukee alkoholin tutkitut haitat. En halua elämääni sellaista, joka vahingoittaa minua, jos siitä voin kieltäytyä. 

Oikeuden ottaminen omiin käsiinsä.. toisin sanoen, tekstiä ns. kunniamurhista..

Kunniamurhat ovat ilmiö, joka tuntuu nousevan esille muslimiyhteisöissä. Helsingin Sanomat uutisoi jokin aika sitten, että Helsingissäkin on tällaista suunniteltu, ja tästä on oikeudessa annettu tuomio kyseistä tekoa suunnitelleelle.

Nämä kunniamurhat ovat kyllä sellainen ilmiö, joka osoittaa täydellisen tietämättömyyden islamilaista lakia kohtaan. Käytännössähän tässä henkilö (siis sukulaismies) ottaa oikeuden omiin käsiinsä, tekee omat päätelmänsä ja antaa siinä samalla tuomion oman mielensä mukaan. Nämä tapaukset ovat surullisia monella tapaa, sillä ne kertovat siitä hädästä missä monet naiset elävät. Ne kertovat siitä, että heille ei anneta niitä oikeuksia, jotka heille kuuluvat. Ja ne kertovat omaa surullista tarinaansa siitä, kuinka ihmiset ovat tietämättömiä uskontonsa määräyksistä, jonka nimissä mahdollisesti kuvittelevat toimivansa.

Kunniamurhat islamissa?

Jos lähdetään liikkeelle ihan tästä:

Joka tahallaan tappaa uskovan, saa sijansa Helvetissä, jonne hän joutuu ikuisiksi ajoiksi. Jumala vihaa häntä ja kiroaa hänet ja valmistaa hänelle ankaran rangaistuksen. (Koraani 4: 93)
Eli uskovan tappaminen on vakava synti. Islamilainen laki tuntee kuolemanrangaistuksen, mutta sen käyttö on hyvin rajattua (jos siis toimitaan lain mukaisesti) ja oikeutta ei voi ottaa omiin käsiinsä. Asioiden pitäisi mennä tuomioistuimen kautta. Mutta näissä kunniamurhatapauksissa otetaan oikeus omiin käsiin ja tehdään mitä itse halutaan.

Esimerkiksi aviorikoksesta islamilaisen lain rangaistus on kuolemantuomio. Mutta tässä tapauksessa ennen tuomion määräämistä kahden ehdon tulee täyttyä:

1) Henkilö on ollut tai on naimisissa. Shaykh ibn Uthaymeen on jopa listannut al-Sharh al-Zaadissa 5 ehtoa, joiden on täytyttävä tämän ehdon kohdalla:
 i) yhdyntä
ii) laillinen avioliitto
iii) henkilö on aikuinen
iv) henkilö on täysissä järjissään
v) henkilö on vapaa (ts. ei ole orja)

ja

2) toinen ehto on, että täytyy olla todisteita. Neljän todistajan tulee olla omin silmin nähnyt itse akti (esim. pussailun näkeminen ei riitä) tai henkilö itse myöntää/tunnustaa tehneensä kyseisen teon.

Jos nyt mietitään tuota toista ehtoa. Kuinka helppoa sen täyttäminen on? Tällaiset teot tapahtuvat suljettujen ovien takana. Miten sitä pääsee todistamaan neljä todistajaa omin silmin? Ei riitä, että näkee miehen ja naisen vaikka menevän kahdestaan huoneeseen ja tulevan sieltä myöhemmin pois. Epäilys mahdollisesti tapahtuneesta ei riitä todisteeksi. Näissä kunniamurhissahan on usein kyse siitä, että perheen tyttö on liikkunut perheensä mielestä väärässä seurassa, jutellut 'väärien' ihmisten kanssa ja täten he ovat kokeneen tytön loukanneen perheensä kunniaa.

Mitä tulee tuohon itse teon myöntämiseen. Sen tulisi tapahtua pakottamatta ja omasta tahdosta. Nämä ovat vaikeita ehtoja täyttää. Monelle varmasti nousee mieleen kysymyksiä siitä miten näiden todistajien luotettavuus voidaan todistaa tai miten varmistutaan siitä ettei henkilöä ole pakotettu sanomaan jotain mitä ei ole tapahtunut. Ne ovat vaikeita kysymyksiä. Se mitä olen itse islamin lakioppia lukenut niin siellä todistajista sanotaan, että siihen tehtävään eivät kelpaa kuin sellaiset henkilöt, jotka tunnetaan luotettavina. Jos henkilön tiedetään satuilevan, valehtevan ja huijaavan, hän ei kelpaa oikeudessa todistajaksi.

Mutta näidenkään ehtojen valossa kunniamurha ei saa mitään oikeutusta.

Ibn Muflih al-Hanbali on sanonut al-Furuu'ssa: "Kenenkään muun kuin hallitsijan tai hänen sijaisensa ei ole sallittua panna täytäntöön hadd-rangaistusta. Islamin oppineet ovat tästä yksimielisiä." (Hadd-rangaistuksiin siis kuuluu mm. kuolemanrangaistus)

Itse asiassa muslimille olisi parempi suojella tällaisen teon tehnyttä, ja antaa hänelle mahdollisuus katua ja oikaista asiansa. Tappamalla tyttärensä, sisarensa tai vaimonsa henkilöhän tekee tästä täysin julkista. Tästä todisteena on kertomus Maiz ibn Malikista, joka itse myönsi Profeetta Muhammadille tehneensä aviorikoksen, mutta Profeetta Muhammad kääntyi pois hänestä. Maiz toisti asiansa monta kertaa ja vasta sen jälkeen hänelle määrättiin rangaistus.

Näissä kunniamurhissa on siis islamin näkökulmasta useampi ongelma. Useimmiten niiden uhreiksi joutuvat tytöt eivät ole edes naimisissa. Toisekseen, muslimilla ei saa ottaa oikeutta omiin käsiinsä vaan asia pitäisi viedä oikeuskäsittelyyn. Kolmanneksi, mistä neljä luotettavaa todistajaa (ellei olla sitten puuhasteltu ihan ulkona)? Itse asiassa, jos syyttää naista ilman todisteita, niin tämä syyttelijä itse ansaitsee rangaistuksen Koraanin mukaan:

Mutta niitä, jotka syyttävät naimisissa olevia naisia aviorikoksesta TUOMATTA NELJÄÄ TODISTAJAA, ruoskittakoon kahdeksallakymmenellä iskulla, ÄLKÄÄKÄ HYVÄKSYKÖ HEIDÄN TODISTUSTAAN ENÄÄ KOSKAAN. (Koraani 24:4)
 En tiedä mitä kirjaa ovat ne lukeneet, joiden mielestä kunniamurha on islamin mukainen.